ELEMENTPOOLEN AB

Elementpoolen Ab on markkinointiyhtiömme muissa Pohjoismaissa.
Sen, joka antaa periksi, on oltava voimakas.

Rautatiesilta joustaa 300-tonnisen junan alla. Joustamaton silta ei kestä. Se murtuu. Joustavuus on ensisijainen merkki kestävyydestä. Taipuminen ei ole sama asia kuin murtuminen. Periksi antaminen ei tarkoita luovuttamista.

ELEMENTPOOLENILLE joustavuus tarkoittaa asiakkaan pienimpienkin toiveiden toteuttamista. Kuningasajatuksemme on joustavuus. Se on yksi niistä asioista, joissa emme anna periksi. Mutta laadusta emme tingi. Laadulla mitataan tuloksia.

Korkeaa laatua vaatineet asiakkaamme.

Me teimme julkisivun Uumajan ensimmäiseen "pilvenpiirtäjään", Reso Hotel Plazaan. Emme kuitenkaan yritä tavoitella kuuta taivaalta. ELEMENTPOOLENIN tarkoitus on palvella vaativia asiakkaita. Sellaisia kuin teidän yrityksenne.

Kiirunassa LKAB uudisti kantavat rakennelmat rautamalmin tuotantolaitokseensa. Ruotsin johtava kaivosyhtiö ei antanut sattuman ratkaista julkisivuongelmaa, vaan siihen vaikuttivat kestävyys ja korkea laatu. Yritys, joka haluaa parasta, asettaa kovat vaatimukset yhteistyökumppaneilleen. Me tiedämme, että myös teidän yrityksenne tekee niin. LKAB valitsi meidät. Olemme ylpeitä voidessamme esitellä tieto-taitoamme ja ammattitaitoamme Euroopan johtaville yrityksille. Insinööriasiakkaamme ovat yhtä vahvoja kuin pilarimme ja palkkimme. LKAB luottaa molempiin.

Ruotsin puolustusvoimat tilasi kolme hallia Kiirunan jääkärikouluun. Me toimitimme ne. Puolustusvoimat vaati vain yhtä - korkeinta mahdollista laatua. Myös sinä voit vaatia. Yksilölliset ratkaisut vaativat korkeaa ammattitaitoa. Sitä tarjoaa ELEMENTPOOLEN. Useimmat tuntevat taitomme ja tietämyksemme. Tasainen vai epätasainen - siinä kaikki, mitä meidän tulee tietää. Me ELEMENTPOOLENISSA tiedämme, että se riittää. Meidän tietämyksemme menee pintaa syvemmälle. Haluamme olla luottamuksenne arvoisia. Asiakkaat, jotka vaativat yksilöllisiä ratkaisuja, luottavat ELEMENTPOOLENIIN. Samoin kuin LKAB, Reso Hotel Plaza sekä Ruotsin puolustusvoimat. Ja teidän yrityksenne.

Olemme voimakkaina odottamassa aivan nurkan takana.

LKAB, Kiruna, Ruotsi

Biltema, Botkyrka, Tukholma, Ruotsi

Holmen Paper, Braviken Ruotsi

Apoteksbolaget, Umeå -97